FANDOM


Rein Muokkaa

Rein olisi valtio Keski-Euroopassa. Se olisi sotaisa ja armeijaltaan suuri diktatuuri. Siellä eläisi noin 177 000 000 ihmistä ja se olisi vp-vastine (Natsi-)Saksalle.

Rein kartta

Barsilja (nimi muuttuu todennäköisesti) Muokkaa

Barsilja olisi valtio Etelä-Amerikassa, Brasiliassa. Se kattaisi muutaman osavaltion (ihan vaan Mehtua kiusatakseni, no ei :D). Asukasluku olisi 44 000 000, eli yli 30 000 000 vähemmän kuin oikean alueen asukasluku.

Barsiljan kartta

Jaava Muokkaa

Jaava olisi valtio Jaavan saarella. Jaava oli jo pikkuvaltio vp-14:ssa, mutta se todettiin liian suureksi ja bubbleduck päätti vaihtaa pikkuvaltiota Krinidadiin. Jaavan asukasluku olisi noin 145 000 000 eli suunnilleen saman verran kuin oikeasti.

Lizen Muokkaa

Lizen olisi valtio Espanjassa, Portugalissa, Marokossa, Algeriassa ja Tunisiassa. Sen asukasluvuksi tulisi 137 000 000 (suunnilleen saman verran kuin oikeasti). Lizenkin oli jo valtiopeli 14:ssa, mutta se vaihtui melko nopeasti Bangladiaan.
Jaaava

Tursaania Muokkaa

Tursaania olisi valtio Pohjois-Afrikassa, alueella jolla ei yleensä ole valtioita. Alueeseen kuuluisi mieluusti mukaan myös Sardinia, Sisilia ja Baleaarit, mutta valtio menettelee ilman niitäkin.