Valtiopeli Wiki
Advertisement

Euron Wana

ESwinston-Halls
Syntynyt 2. heinäkuuta 1972
Ammatti kirjailija
Kansalaisuus thedeanilainen
Tyylilaji fantasia, jännitys
Esikoisteos Autiotalon aave (1998)
Kotisivut www.ewana.ad

Euron Lloyd Graham Wana (s. 2.7.1972 Ci. Port Morgaan, Adria) on adrialainen jännitys- ja fantasiakirjailija. Hänet tunnetaan erityisesti fantasiakirjasarjastaan Amronin maa.

Elämä ja ura[]

Nuoruus[]

Euron syntyi vuonna 1972 kirjalaiseen perheeseen Adrian pienessä satamakylässä, Port Morgaanissa. Hän oli perheen ainoa lapsi ja myös äitinsä elämän ilo pojan isän kuoltua vuonna 1977.

Euron oli pienestä saakka kiinnostunut kirjoista ja kirjoittamisesta. Hän opettelikin lukemaan erittäin nuorella iällä ja kirjoitti ensimmäisiä pieniä tarinoitaan, omaksi ja äitinsä iloksi, jo kuusivuotiaana. Kesti kuitenkin vielä pitkään, ennen kuin hän uskaltautui julkaisemaan tekstejään.

Toimittajan ura ja kirjailijan uran alku[]

Päästyään koulusta, Euron aloitti työt paikallisessa lehdessä, jonne hän kirjoitti lähinnä mielipidekirjoituksia ja historia-artikkeleita. Myöhemmin, hän teki myös töitä uutistoimittajana samaisessa lehdessä. Lisäksi hän kirjoitti edelleen aktiivisesti lyhyitä tarinoita, muttei vieläkään julkaissut niitä missään.

Lopulta, tammikuussa 1998 Wana uskaltautui, hiukan myös ystäviensä painostamana, lähettämään kustantajalle ensimmäisen jännityskirjansa Autiotalon aaveen. Se otettiin kustantamossa, kuten myös lukijakunnassa hyvin vastaan. Tämä kannusti kirjailijaa julkaisemaan lisää tekstejä. Vuoteen 2003 mennessä hän oli julkaissut neljä jännityskirjaa, joista kolme hän oli kirjoittanut kouluaikanaan. Näistä ensimmäistä lukuunottamatta mikään ei oikein myynyt hyvin ja Euronalkoi olla varma, ettei saa jatkossakaan mitään myydyksi.

Amronin maan suunnittelu[]

Vuonna 2005 Euron ystäviensä kehotuksesta luki George I.N Marketin kirjoittaman teoksen Tulen ja Teräksen laulu - Orastava vapaus. Hän tykästyi tarinaan saman tien ja päätti alkaa suunnitella omaa fantasiasarjaa heti seuraavana vuonna. Itse tarinan kirjoittaminen starttasi vuonna 2009.

Sitten vihdoin, elokuussa 2015, yli kymmenen vuoden julkaisutauon jälkeen, päätti Euron ottaa suuren askelen elämässään ja julkaisi ensimmäisen osan fantasiasarjastaan Amronin maa. Tämän suosio oli räjähdysmäinen verrattuna muihin kirjailijan teoksiin. Suosiota tuli myös muualla kuin Adriassa ja voittipa sarjan toinen osa Amronin maa - Vuorten salaisuus ensimmäisen palkinnonkin vuoden 2016 kirjallisuusmessuilla fantasia-luokassa.

Amronin maa[]

Koettuaan takaiskun jännityskirjojen saralla, jatkoi kirjailija kaikesta huolimatta fantasian kirjoittamista. Vuoteen 2014 mennessä ensimmäinen kirja oli jo lähes valmis ja tarina valmiiksi suunniteltuna. Sarjasta piti ensin tulla kolmen kirjan mittainen, mutta myöhemmin Euron tajusi, ettei saisi ajatuksiaan mahdutettua niin pieneen sivumäärään. Niinpä kirjasarjaan on odotettavissa ainakin viisi osaa, jotka julkaistaisiin vuoteen 2027 mennessä. Tämän jälkeen Wana ei tiedä, jatkaako hän sarjaa vai jääkö se tauolle.

Amronin maa -sarja sijoittuu nimensä mukaan Amron-nimiseen maailmaan. Pohjoisessa pahuuden voimat ovat ottamassa valtaa ja lännessä lentelee lohikäärmeitä, tarunhohtoisia taikaeläimiä, ja etelässä hallitsijat taistelevat Amronin maasta.

Kirjailija itse sanoo ottavansa mallia paljon Georgeus I.N Marketin tyylistä kirjoittaa fantasiaa, mutta pitää kuitenkin oman kirjoitustyylinsä vahvasti mukana. Wana kertoo, että vaikka ihaileekin Marketin tapaa sisällyttää keskiajan raakuus tarinaansa, hän silti pitää taikuutta ja kääpiöitä edelleen fantasian pääpiirteinä. Samalla kuitenkin Wana on myös halunnut tuoda jotain realistisuutta tarinaansa mukaan, ettei kaikki mene ihan, kirjailijan omien sanojen mukaan, "HarryPlotter-hömppäpömpäksi".

Keskeisiä hahmoja[]

  • Collen Gopal
  • Basilius Eden
  • Corny Huthsing
  • Kean Conaway
  • Sawyere Gopal
  • Modesty Knott
  • Uweryn Elmo
  • Pregeon Straver
  • Ilreon Straver

Taikakoru (2015)[]

Land of Amroon - The Magic Necklace

Velho Basilius Eden ennustaa pimeiden voimien nousevan jälleen ikiaikaisesta roudasta pohjoisessa. Johonkin on piilotettu koru, joka antaisi löytäjälleen voimat tuhota koko Amronin maa. Lännessä, jossain Suurten Smaragdivuorten toisella puolella on nähty lohikäärmeen lentävän ilmojen halki. Etelässä kauan kadoksissa ollut Amronin kuninkaan veli palaa takaisin ja julistaa itsensä valtakunnan oikeaksi kuninkaaksi.

Vuorten salaisuus (2016)[]

Land of Amroon - A Secret of the Great Emerald Mountains

Pohjoisesta puhaltavat kylmät tuulet ovat voimistuneet päivä päivältä. Huhutaan, että myös haltioita olisi tullut esiin suuresta aarniometsästä. Lännestä lentänyt lohikäärme herättää ihmetystä ja kauhistusta Amronin kansalaisissa. Etelässä syttynyt kuninkaiden taisto pahenee entisestään, kun meren ruhtinas lordi Uweryn Elmo liittyy mukaan. Suurilla Smaragdivuorilla seikkaillut retkikunta törmää erikoiseen löytöön.

Jää, tuli ja teräs (2018)[]

Land of Amroon - Ice, Fire and Steel

Pimeyden viitta laskeutuu vuorten ylle kun pimeyden haltiat, noreanit, vaeltavat kohti etelää. Vuorilta löytynyt aarre on avain noreanien tuhoamiseen, mutta aarre hukkuu. Lohikäärmekuningas Quilian tuhoaa Sereven kaupungin ja päättää kuninkaiden taiston. Lordi Elmo palaa saarilleen turvaan. Gopalien ja Straverien suvut ajautuvat sotaan. Tilanne koko Amronin maassa kiristyy, panoksena on elämä tai kuolema.

Inspiraatio[]

Kun Wanalta kysyttiin mahdollisia inspiraationlähteitä, hän mainitsi kaksi nimeä: J. L. L. Dolkien ja Georgeus I.N Market. Dolkienin kirjoja hän luki jo lapsuudessaan ja vaikkei silloin pahemmin fantasiasta välittänytkään, ihaili hänen tapaansa kirjoittaa. Marketin hän löysi vasta aikuisiällään, mutta hän on vaikuttanut Euronin tarinoihin kaikkein eniten.

Myös J. K. Duckling on antanut Wanan mukaan mallia kirjoittamiseen ja fantasiaan, mutta Wanan mielestä liika taikuus fantasiassa ei ole hyväksi ja niinpä hän, Marketin tavoin, välttelee nykyään mielellään Ducklingin teoksia.[1]

  1. fi.valtiopeli.wikia.com/wiki/Georgeus_I.N_Market#Inspiraatio
Advertisement