Valtiopeli Wiki
Advertisement

Hopitti eli sinne eikä takaisin (graez. Die Hoppit år thér ond neht bäck) eli Hopitti (graez. Die Hoppit) on J. L. L. Dolkienin kirjoittama fantasiaromaani ja Dolkienin esikoisteos. Kirja kertoo 50-vuotiaan Hopitin, Bilbå Laukkulin seikkailuista kymmenen entisen ruhtinaan kanssa.

Kirja oli ilmestyessään menestys ja se on tuottanut tähän asti noin 150 miljoonaa euroa. Kirjasta on tekeillä elokuva, joka ilmestyy mahdollisesti 2022 tai 2023.

Juoni[]

Eräänä varhaisena aamuna hopitti Bilbå Laukkulin oven eteen tupsahtaa vaaleansiniseen kaapuun ja suippoon lakkiin pukeutunut sauvaa käyttävä vanha mies, velho. Velho kertoo olevansa Abdalf ja hän kertoo myös etsivänsä "aarteenetsijää" suurelle seikkailulle. Bilbå kehottaa lähtemään koko kylästä (Laukunpäästä, kylä missä Bilbå asuu), sillä Hopitit eivät pidä seikkailuista. Velho lähtee, mutta ensin hän jättää suuren pergamenttikätkön Bilbån huomaamatta oven edessä olevaan puskaan.

Seuraavana päivänä Bilbån taloon tunkeutuu kymmenen lyhyttä kaivosmiestä ja lopuksi Abdalf. Abdalf kertoo valinneen Bilbån "kaksoisvuorten retkikunnan aarteenetsijäksi". Bilbå sanoo tiukan "ein", mutta Abdalf saa suostuteltua hänet allekirjoittamaan retkisopimuksen.

Seuraavana päivänä Bilbå lähtee retkikunnan kanssa pohjoiseen kohti Pohjoisia aroja ja Kaksoisvuoria, jotka hirveät örkit ovat kaapanneet kaivosmiehiltä. Kaivosmiehet kertovat näiden vuorten olevan täynnä rikkauksia ja arvokkaita malmeja. Kaivosmiehet haluavat vallata vuoret takaisin.

Retkikunta matkaa läpi tummien metsien ja yli korkeiden vuoren. Välillä he joutuvat örkkilauman saartamaksi, mutta Abdalf pelastaa retkikunnan jäsenet välillä.

Retikunta saapuu kahdeksan kuukautta lähdön jälkeen vuorille. He menevät portista sisään ja Abdalf katoaa. Sitten huomaavat joutuneensa ansaa ja örkit kaappaavat heidät. Kaivosmiehet ja Bilbå ovat vähällä kuolla, kunnes Abdalf saapuu muinaisten metsähaltioiden kanssa paikalle ja syntyy suuri taistelu vuorten väliin. Haltiat voittavat örkit ja ottavat palkkioksi sata kiloa kultaa avustaan. Kaivosmiehet kiittävät Bilbåa, joka lähtee Abdalfin kanssa takaisin kotiinsa.

Advertisement