FANDOM


Kings (suomeksi: Kuninkaat) on maailman toiseksi menestyneinen yhtye ja toinen yli 200 miljoonaa levyä myynyt musiikintekijä. Kings on ollut aktiivinen vuodesta 1965 asti ja se tuli tunnetuksi 1900-luvulla tähtisolististaan Freddie Jupiterista (oikealta nimeltään: Hago Balarro).

Kings toimi alunperin nimellä Rulers, mutta vaihtoi nimensä mutoon Kings vuonna 1967.

Kingsin tunnetuimpia kappaleita ovat Beuhåmig Rapsodei, Another One Bites the Ham, Just Stop Me Now, We Won't Rock You ja Over Pressure.

Historia ja albumit Muokkaa

Kings perustettiin vuonna 1965 nimellä Rulers. Yhtyeen perustivat 18-vuotiaat Breian Mey, Tom Stöffel ja Rozher Täilor. Yhtye soitti perustamisvuonnaan ajan rock-klassikoita baareissa ympäri Franklandia.

Rulers Muokkaa

Breian Mey sai vuonna 1966 idean albumin tekemisestä ja niin yhtye alkoi tekemään omia kappaleitaan. Albumi ilmestyi marraskuussa 1966 nimellä "Rulers", eikä se saavuttanut suosiota. Albumin jälkeen yhtye siirtyi hiljaiselolle ja vaihtoi nimensä muotoon "Kings".

Freddie Jupiter ja Kings Muokkaa

Nuori oopperalaulajaksi haluava, taiteilijanimeä Freddie Jupiter käyttävä, Hago Balarro haki yhtyeeseen vuonna 1975, kun yhtyeen kitaristi ja laulaja Breian Meyllä todettiin kurkussa äänentuottamisvika, minkä vuoksi hän ei voinut enää laulaa paljoa ilman kunnon valmistautumista. Yhtye otti Jupiterin hyvin vastaan ja kaiken lisäksi Jupiter osasi soittaa myös kosketinsoittimia.

Heti kun Jupiter liittyi yhtyeeseen, yhtye päätti tehdä kunnon rock-albumin noustaakseen Franklandin ja koko maailman hittilistoille. Albumi ilmestyikin vuonna 1975 nimellä "Kings" ja se saavutti suurta suosiota.

Two Kings Muokkaa

Yhtye alkoi tehdä vuonna 1976 toista albumia, jotta rahantulo ja suosio jatkuisivat. Näin sai alkunsa "Two Kings", josta julkaistiin myöhemmin 80-luvulla graeezinkielinen versio "Tvaz Kings".

Albumi ilmestyi vuonna 1976 ja se saavutti suuremman suosion kuin "Kings". Albumilta nousivat hiteiksi sellaiset kappaleet kuin "Metal" ja "Trœ Häist". Monille ulkomaisille levynjakajille tuli ongelmia painaa levyn kappalelistaan graeezinkielessä esiintyvät kirjaimet "œ" ja "ä", mutta kyllä siitäkin selvittiin.

Albumin myyntiä edisti myös graeezin kielen laaja tunnettavuus ja maailmanlaajuinen yleinen osaaminen ja se, että yhtye julkaisu pienen kirjan jossa kappaleiden sanat ja tietoja yhtyeestä.

Küngez Muokkaa

Yhtye aloitti vuonna 1977 uuden albumin tekemisen. Albumissa haluttiin hyödyntää juuri alalle noussutta sähköpianoa, jota ei pidä kuitenkaan sekoittaa nykyajan digitaalipienoon.

Freddie Jupiter loukkaantui pyöräilyonnettomuudessa kesken albumin tekoa ja sen vuoksi yhtye ei voinut julkaista albumia heti alkuvuonna 1978.

Albumi ilmestyi viimein loppuvuonna 1978 ja siinä kultiin kenties ensimmäistä kertaa maailmassa rockoopperaa. Albumilta nousi suureksi hitiksi pitkäkestoinen ja vaikeatajuinen rockoopperakappale, "Beuhåmig Rapsodei". Yhtye julkaisi pian albumin julkistamisen jälkeen "Kings" nimisen lehden, joka alkoi ilmestyä kerran kuukaudessa. Yhtye kertoi lehdessä uusimmista uutisistaan ja muista jutuista. Lehti korvaantui vuonna 1998 nettisivuilla.

Härtz äst meich Muokkaa

Härtz äst Meich julkaistiin vuonna 1979. Albumi on yhdessä Séhe Mich albumin kanssa Kingsin huonoiten menestynyt albumi, vaikka se tuottikin yli 5 miljoonaa euroa voittoa.

Albumilta ei lohkaistu ainuttakaan hittisingleä, minkä vuoksi yhtye alkoi parantamaan tyyliään ja tapaansa tehdä musiikkia. Albumi aloitti myös syntetisaattorin käytön useammin.

Die Splen Muokkaa

Die Splen oli jättimenestys ja kenties Kingsin menestyneinen albumi. Albumin tuotanto aloitettiin vuonna 1979 ja se julkaistiin loppuvuodesta 1980. Albumilta julkaistiin monta hittisingleä, kuten Just Stop Me Now tai Another One Bites the Ham.

Albumi markkinoitiin kaksi kuukautta ennen julkistamista Kings-lehdessä. Yhtye sai yli kahdeksanmiljoonaa kirjettä fanipostia heti, kun tieto uudesta albumista tuli. Freddie Jupiterin kerrotaan olleen niin kyllästynyt kirjeisiin, että hän käytti osaa niistä takan sytykkeinä. Muutamat fanit suivaantuivat tästä, mutta Jupiter vastasi: Minulle tulee muutenkin paljon postia, ihmiset hyvät, malttakaa mielenne!

Der Vörkez Muokkaa

Der Vörkezin tuotanto aloitettiin vuonna 1981. Albumilla käytettiin runsaasti elektronisia ääniä, sillä samoihin aikoihin oli ilmestynyt Kräftvörkin uusi albumi, joka levitti elektronista äänimaailmaansa rockmusiikkiin.

Der Vörkez ilmestyi vuonna 1982 ja se oli myös menestys. Albumilta lohkaistiin hittisingle Broke Fré, joka soi maailman radioyhtiöiden kappalelistoilla jopa kaksi vuotta. Albumin kunniaksi Kings-lehden kansi vaihdettiin muutamaksi kuukaudeksi albumin kanteen.

Graez Muokkaa

Yhtyeen mielestä englannin kieltä oli käytetty liikaa ja fanien keskuuteen haluttiin levittää graeezin kieltä. Valtion hallinnoiman Graeezin kieli-instituutin kerrotaan lahjoneen yhtyeen jäseniä, jotta yhtye lisäisi graeezinkielisiä lauluja albumeihinsa. Yhtye on kiistänyt väitteet Breian Meytä lukuunottamatta.

Yhtye aloitti Graezin tekemisen vuonna 1983. Albumissa ei ollut niin paljoa syntetisaattorin käyttöä ja kitaririffejä kuultiin paljon. Laulua oli vähän ja basson ääni kappaleiden taustalla voimakas.

Graez ilmestyi viimein vuonna 1984. Albumi menestyi kohtalaisesti edellisiin albumeihin verrattuna, mutta se tuotti silti yli 10 miljoonaa euroa. Albumilta lohkaistiin hittisingle Vé iben Zhampånez.

Séhe mich! Muokkaa

Yhtye teki ensimmäisen sekoitusalbuminsa, Séhe Mich!in vuoden 1984 loppuvuonna ja vuoden 1985 alkuvuonna. Albumi nauhoitettiin kiireellä ja siihen sisältyi disko rock kappeleita ja heavy metal kappaleita.

Séhe mich! ilmestyi kesällä 1985 ja se menestyi huonommin kuin Graez. Albumin huono menestys johtui sen sisällön tyylilajin vaihtelevuudesta, mikä aiheutti närkästystä kriitikoissa.

Helvet Muokkaa

Kingsin fanikunta oli pienentynyt hieman kahden viimeisen albumin "huonouden" johdosta, joten yhtye päätti tällä kertaa yrittää täysillä. Niin alkoi syntyä Helvet, eli Helvetti.

Albumin tekoon osallistui kolme ukulelesoittajaa, jotka mainitaan albumin takakannessa. Lisäksi albumin tekoon osallistui yksi tunnettu hungarialainen laulaja, joka pystyi matkimaan lintujen ääntelyä lähes täydellisesti.

Albumin kuluiksi koituivat lopulta 12 miljoonaa frangia, mutta se kannatti, sillä albumi tuotti ilmestyessään 1988 jopa 70 miljoonaa frangia, mikä melkein rikkoi Die Splenin tuoman ennätyksen.

Helvet oli sekä kriitikoiden että fanien suosiossa. Kriitikot ylistivät sitä Kingsin nerokkaimpana albumina. Albumia oli markkinoitu peräti vuoden "Tämän vuosisadan ihmeenä". Albumin melkein olikin, jos Parésin Äiffel-tornissa tehtyä maailman suurinta valomainosta vuonna 1967 ei lasketa.

Intuité Muokkaa

Kings siirtyi kolmen vuoden tauolle Helvetin jälkeen. Albumin teko oli ollut raskasta sekä henkisesti että taloudellisesti. Erityisesti Jupiter halusi lomaa, sillä hän ei pystynyt albumin teon jälkeen enää laulamaan kunnolla moneen kuukauteen.

Idea uudesta albumista syntyi vuonna 1990 ja sitä alettiinkin heti levyttämään. Julkaisuajankohdaksi suunniteltiin vuotta 1991, mutta se unohdettiin heti kun selvisi, että Jupiter oli alkoholisoitunut.

Jupiter oli vieroituksessa kaksi vuotta ja hän pääsi tekemään albumia taas vuonna 1992. Albumin teko keskeytyi kuitenkin vuonna 1993, kun Jupiter joutui taas vieroitukseen uudelleen alkaneen alkoholismin vuoksi. Jupiter alkoi myös käyttää paljon kipulääkkeitä ja hänen oli vaikea liikkua.

Albumi saatiin melkein valmiiksi vuonna 1994, kunnes Jupiterilla diagnisoitiin vatsahaava. Se parantui, mutta sitä seurasi loppuvuonna 1994 maksasyöpä. Jupiter sai kuitenkin laulettua loppuun albumin kaksi viimeistä kappaletta vuoden 1995 alussa.

Albumi Intuité saatiin viimeinkin julkaistuksi kesällä 1995. Albumista tuli suuri menestys ja siitä tuli nopeasti yhtyeen kolmanneksi myydyin albumi. Albumin kolme ensimmäistä kappaletta, jotka olivat vuosilta 1990-1992, olivat vielä aiheiltaan iloisia, mutta sitä seuraavat kappaleet alkoivat synkistyä entisestään. Kun Jupiterin syöpä oli toiseksi pahimmassa vaiheessa huhtikuussa 1995, Jupiter sai albumin viimeisen kappaleen sanat loppuun hiotuiksi ja lauletuiksi. Viimeinen kappale oli Show Can Go On, eli Esitys voi jatkua.

Freddie Jupiter kuoli 15. lokakuuta 1995 maksasyöpään 46-vuotiaana pitkän alkoholismin seurauksena.

Jäsenet Muokkaa

Freddie Jupiter Muokkaa

Hago Balarro, alias Freddie Jupiter, oli kenties Kingsin tunnetuin ja merkittävin jäsen. Hän syntyi kesällä 1949 Bangladiassa ja aloitti työskentelyn Kingsin kanssa 1975, kun hän oli 26-vuotias.

Jupiter tunnettiin siitä, että hän osasi laulaa lähes virheettä oikealla sävelkorkeudella.

Jupiter kuoli maksasyöpään pitkän alkoholismin jälkeen 15. lokakuuta 1995 46-vuotiaana Franklandissa, työskenneltyään kaksikymmentä vuotta Kingsin kanssa.

Diskografia Muokkaa

Albumit Muokkaa

  • Rulers (1966), tuotti 700 tuhatta euroa
  • Kings (1975), miljoona euroa
  • Two Kings (1976), 3 miljoonaa euroa
  • Küngez (1978), 12 miljoonaa euroa
  • Härtz äst Meich (1981), 5,1 miljoonaa euroa
  • Die Splen (1982), 78 miljoonaa euroa
  • Der Vörkez (1985), 45 miljoonaa euroa
  • Graez (1987), 10 miljoonaa euroa
  • Séhe mich! (1989), 2 miljoonaa euroa
  • Helvet (1993), 70 miljoonaa euroa
  • Intuité (1995), 48 miljoonaa euroa
  • -, yhteensä 274,8 miljoonaa euroa

Singlet Muokkaa

//tulossa//