Valtiopeli Wiki
Advertisement

Rapidian valtakunta eli Rapidia on valtio Keski- ja Länsi-Euroopassa. Maassa on absoluuttinen valtiomuotokenen mukaan?.

Virallinen nimi on Rapidian valtakunta, mutta yleisemmin kätetty nimeä Rapidia. Nimi tulee Rapidian kielen sanasta Rapii, joka tarkoittaa kallisarvoista.

Väestö[]

Vuoden 2016 väestönlaskennan mukaan Rapidian väkiluku oli 70 000 000, joka tarkoittaa tilastollisesti että maan väkiluku olisi lähtenyt huomattavaan nousuun vuosien 2001-2015 syntyvyyskriisin jälkeen. Syntyvyyskriisi oli suuri huoli Rapidian hyvin vähäisestä syntyvyydestä ja siitä, että vanhusten määrä oli suuressa kasvussa. Pelättiin, että kantarapidialaisten osuus väestössä laskisi. Vuoden 2015 jälkeen syntyvyys on nähtävästi lähtenyt kasvuun taas. Syitä tälle vuosien ajanjaksolle oli monia, ja esimerkiksi ehkäisyllä oli oletettavasti varma osuus asiaan.

Hallinto ja politiikka[]

Rapidian päämies on 45-vuotias Jaar Jures, joka on jo nuorena, peräti kaksikymppisenä vallan kahvaan istutettu diktaattori. Hän on tunnettu valtion vahvasta johtamisesta ja Rapidian rakkastamisesta sekä konservatiivisten arvojen noudattamisesta ja radikaaleista mielipiteistä. Häntä on pidetty vahvana johtajana ja kansalaiset ovat antaneet hänelle lempinimiä, kuten "Mestari" ja "Rautakansleri".

Hallinto[]

Koko maata johtaa puolue nimeltä Valtakunnan Miekka. Puolueella on jo 97 vuotta vanha valta, mikä osaltaan varmistaa sen ettei maassa tulla luultavasti näkemään vallanvaihdosta aikoihin johtuen kansalaisten tottumisesta nykyiseen hallintoon. VM on konservatiivinen puolue joka uskoo nationalismiin ja ajaa oman kansansa etuja. Se on hyvin isänmaallinen puolue. Maata johtaa oikeastaan puolueen puheenjohtaja Jaar Jures, mutta puolueen jäsenet ovat ministereitä jotka auttavat puheenjohtajaa johtamaan maata.

Talous[]

Erityiset tuonti- ja vientituotteet[]

Maakaasu on suurin vientituote, kaikenlainen elektroniikka on toiseksi suurin vientituote, öljyä taas tuodaan ahkerasti.

Pääkaupunki & muita suuria kaupunkeja[]

Pääkaupunki on Rafid, kaksi muuta suurinta kaupunkia ovat Fien ja Raver.

Maantiede[]

Sijainti[]

Suurin osa Saksasta ja sen lähialueet. Maalla on vähän rantaviivaa Pohjanmerellä ja itämerellä. Omistaa myös Bosniansaaret.

Historia[]

Karttahistoria

Rapidian valtakunnan historia alkaa vuodesta 1904, jolloin suuressa Favelian tasavallassa oli hyvin korruptoitunut ja valtiota hiljaisesti tyhmilä ratkaisuillaan ja päätöksillään tuhoava hallinto. Heidän päätöksensä olivat saaneet koko Favelian sellaiseen jamaan, että koko kansa oli jo hyvin raivoissaan, ja mielipidemittausten mukaan halllitusta kannatti enää vain 11% koko maan väestöstä. Tämä tilanne oli otollinen koko kansalle muuttaa tulevaisuuttaan.

5 vuotta myöhemmin vuonna 1909 vankilassa istui vallankumouksellisista teoista ja kansankiihottamisesta pidätetty Ferdinand Kulz, joka sai tilaisuuden päästä aloittamaan vallankumous. Ferdinand autettiin ulos vankilasta ja pikkuhiljaa mies alkoi koota matalaa profiilia pitäen kansanjoukkojen armeijaa erinomaisilla taidoillaan. Lopulta hän oli saanut kootuksi suuren joukon joka koostui vihaisista kansalaisista, ja olipa hän saanut vallankumoukseen mukaan armeijan varuskunnankin, joka tarjosi heille ilmaisen pääsyn asevarastoihin.

Vallankumous oli nopea - noin kahdessa viikossa hallitus oli kaadettu ja väliaikainen vallankumoushallits perustettu Ferdinand Kulzin johdolla. Pian maa aloitti hoitotoimenpiteet, jotta aiemman hallituksen tuottamat vahingot saataisiin korjattua.

Nimenvaihdos ja demokratiasta diktatuuriin[]

Tähän vuoteen mennessä Favelian tasavalta oli onnistuttu uudistamaan täysin - nimeä myöten. Se oli nykyään Rapidian valtakunta. Demokratia oli korvattu sitä esittävällä diktatuurilla, ja Rapidian politiikkaakin alettiin muuttamaan rajulla kädellä. Nimittäin syyskuussa 1925 Rapidian valtakunta aloitti yllättäen hyökkäyksen Schenin kuningaskuntaan ja sai valloitettua pienen maan viikossa. Salamannopean sodan jälkeen Ferdinand Kulz piti puheen valloitetun maan pääkaupungissa maailmalle ja ilmoitti perusteluiksi, että entinen hallitus antoi Schenille itsenäisyyden ilamn mitään perusteita. Samassa puheessa diktaattori kohahdutti maailmaa sanomalla, että tällaiset toimenpiteet olisivat odotettavissa jatkossakin.

Valtakunnan yhtenäistyminen[]

Rapidian hyökkäystä Räveliin tai Faveliin oli odotettu melkeinpä heti Schenin valloituksen jälkeen, mutta maailma pidätti henkeään koko loppuvuoden turhaan. Vasta heinäkuussa 1926, kun kaiken ajateltiin olevan taas hyvin ja maailmanrauha turvattu, Rapidia kohahdutti jälleen aloittamalla suurhyökäyksen Räveliin. Tällä kertaa sota oli pitkäkestoisempi, kesti melkeinpä kuukauden, mutta lopulta Rävelkin taipui ja se liitetiin osaksi Rapidiaa. Muu maailma ajatteli Rapidian odottavan taas vuoden ja että heille annettaisiin aikaa valmistautua, mutta yö Rävelin valtauksen jälkeen rapidialaisille joukoille annettiin käsky hyökätä kaikin voimin Faveliin. Favekin valtaus tapahtui alta aikayksikön, ja Rapidian valtakunta oli saavuttanut nyt rajat mitkä Favelian tasavallalla oli ennen vuotta 1860.

Suuri maailmansota[]

incoming

Armeija[]

Rapidian Valtakunnan Asevoimat (RVA) on rauhan aikana 2,8 milj. miehen armeija kun taas sodan aikana se on peräti 10,5 milj. miehen armeija. Sillä on pitkä historia ja sen laatu on kasvanut ajan saatossa nykyiseen, aina vuoden 1921 "rajojen palauttamisista" nykyhetkeen.

Kalusto[]

44px-Wiki letter w cropped.svg Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Valtiopeliwikiä täydentämällä tätä artikkelia.

Pisteitä käytetty 35 000 35 000 pisteestä

  • 9 000 tankkia
  • 4 000 telatykkiä
  • 2 000 AFV:tä
  • 3 lentotukialusta
  • 600 hävittäjälaivaa
  • 500 sukellusvenettä
  • 300 frigattia
  • 400 korvettia
  • 500 hävittäjää
  • 1 000 pommikonetta
  • 500 helikopteria
  • 1 225 kuljetuskonetta
Advertisement