FANDOM


Román II "Nuori" (Román Valentino Montaire, s. 1983) on Gualadorin kuningas, Gualadorin päämies ja ylin vallankäyttäjä, maailman ainut jaloista halvaantunut valtionpäämies ja Montairen suvun päämies. Hän on Gualadorin hallitsijoista kaikkein nuorimpana valtaanastunut, hän nousi valtaistuimelle äitinsä kuoltua vuonna 1997 14-vuotiaana.

Román II on tunnettu valtionpäämiehenä, joka ei anna maansa parlamentin kumota päätöksiään heti. Hän on usein Kuninkaanneuvostossa puhumassa päätöksiensä puolesta neuvonantajilleen.

Terveys Muokkaa

Románilla diagnisoitiin selkäytimen motoriikkahäiriö vuonna 2015, mutta se salattiin julkisuudelta. Román II joutui käyttämään kävelykeppiä, muttei käyttänyt sitä kertaakaan julkisuudessa.

Vuonna 2017 Románilla todettiin yleinen motoriikkaongelma, jonka vuoksi hän joutui alkamaan käyttämään kävelykeppiä kaikkialla. Hän kaatui lintutornin portaissa vieraillessaan Kortaliassa ja joutui sen jälkeen tukeutumaan kainalasauvoihin.

Román kaatui Meripalatsin portaissa kesäkuussa 2017. Kaatumisen seurauksena hänen alaraajansa halvaantuivat.