Valtiopeli Wiki
Advertisement

Aaleskanborg on valtio Itä-Euroopassa, Atlantin rannikolla. Etelässä sen rajanaapuriamme on Hambörg, pohjoisessa ja lännessä vain sekalaisia heimoja.


Historia

Aaleskanborgin perusti paavi Abraham 1200-luvulla. Paavi Abraham teki Aaleskanborgista tärkeän kauppapaikan, josta kuljetettiin tavaraa laivoilla Atlantin itärannoilla. 1200-luvulla Aaleskanborg oli pieni kolmen kaupungin valtio, kunnes 1500-luvulla tila alkoi loppua, ja se kävi sotia ympärillä olevia heimoja vastaan. Se laajentui nykyiseen kokoonsa, eikä ole sen jälkeen joutunut sotimaan.

Politiikka

Aaleskanborg on absoluuttinen monarkia, jota hallitsee kuningas. Kuningas on silti jakanut valtaa aatelistolle. Aaleskanborg kunnioittaa tasa-arvoa, ja kuningas sekä aateliset pyrkivät kuuntelemaan alamaisten mielipidettä. Aateliset pääasiassa huolehtivat omista alueistaan, ja keräävät verot. Verotus ei ole kovin kovaa. Aaleskanborg käytti 1700-luvun loppuun merkantilismia.

Koulutus

80% prosenttia Aaleskanborgilaisista käy vähintään Alakoulun, jossa ollaan 8-16 vuotiaana. Sen jälkeen on mahdollisuus käydä ammattikouluja, joissa väki opiskelee ammattiin.

Väestö ja Kulttuuri

Aaleskanborgin kulttuuri on sekoitus itä-eurooppalaista, slaavilaista, germaanilaista sekä myös "ruotsalaista".

Kieli

Ørby muistuttaa paljon tanskaa, norjaa sekä ruotsia. Ørbyhyn kuuluu ø [öö], æ [ää], å [(yleisimmin) ou], ä ja ö.

Valtiomuoto Absoluuttinen monarkia
Hallitsija Harald IV
Lippu
Aaleskanborgin lippu

Aaleskanborgin lippu

Pääkaupunki Ogdovårnham
Sijainti kartalla Hollanti
Väkiluku 5 048 112
Viralliset kielet Ørby
Valuutta Aaleskanborgin Markka (2 AM=1€)
Advertisement