Valtiopeli Wiki
Advertisement

Tomard Johan Ankka on Kyporian pääministeri ja Oikeistoliiton puheenjohtaja ja johtava poliitikko. Hänet tunnettu hyvinvointivaltion kannattajana ja maailmanpolitiikan "verikoirana" ja "-ankkana". Tomard Ankka on Kyporian nykyinen pääministeri. Hän toimii maan pääministerinä nyt kolmatta kauttaan (2002-2008, 2014-2020 ja 2020-).

Ankka on suhteellisen arvostettu maailmanpoliittisissa ja aristokraattisissa piireissä, vaikka onkin herättänyt tyrmistystä kovalla kielenkäytöllään.

Ankka tapasi 1987 kyporialaisen Hypatia Noetherin Tunisian lentokentällä ja alkoi myöhemmin tapailla tätä. He avioituivat myöhemmin 1991. Heille syntyi tytär Emmy 1992 ja poika David 1995.

Elämä ja ura[]

Varhaiset vaiheet[]

Tomard Johan Ankka syntyi Burutissa 14. toukokuuta 1957 keskiluokkaisen perheen ensimmäisenä poikana. Sekä isä että äiti työskentelivät valtiolliselle taholle. Äiti Kastameren suurlähetystön tulkkina ja isä Svedtzan lakitoimistossa. Ankan molemmat vanhemmat olivat Roomalais-Aristotelisen kirkon jäseniä, joten myös Tomard kastettiin tähän uskoon. Ankan nuorempi veli hukkui Tomardin ollessa kuusi, ja hän jäi perheen ainoaksi lapseksi.

Tomard aloitti koulunkäyntinsä vuonna 1963, vuotta ennen muita ikätovereitaan. Hän liittyi paikalliseen Budoseuraan kahdeksanvuotiaana ja vuonna 1967 hän voitti Burutin budomestaruuden. Ankka oli erityisen kiinnostunut Kyporian historiasta ja lakitieteistä. Vuonna 1976 hän pääsi arvostettuun Kirkuvian valtionyliopistoon opiskelemaan lakitiedettä. Pian opintojen päätyttyä häntä pyydettiin töihin Moffattiin.

Turvallisuusala[]

Ankka palveli Moffatin kirjanpitäjänä 1980–185. Vuodet 1985–1998 hän toimi tiedustelu-upseerina Euroopassa ja yleni virastonjohtajaksi.

Tapaus Citadelle[]

292350-190178-flintheart-glomgold super

Surrealistisen taitelijan näkemys Tomard Ankasta, vuodelta 2003

Ankka oli osallisena yhteen Moffatin historian merkittävimmistä - ja oudoimmista - onnistumisista 1987, kun kaksi Moffatin hyväksi toiminutta miestä ja Ankka varastivat Sivutuuli-ohjuksen Khalifornian Tunisian lentotukikohdasta, jonka piti olla läpitunkemattomasti vartioitu. Varkaat eivät saaneet saalistaan kunnolla mahtumaan autoonsa ja joutuivat ajamaan noin kolmensadan kilometrin matkan moottoritietä ja sadan kilometrin kiemurtelevia sivuteitä - 4-metrinen ohjus apukuskin avoimesta ikkunasta ulos törröttäen.

Kun koplaa johtanut Tomard tiedusteli lentokentällä parasta tapaa lähettää rahtia Kirkuviaan, Korsikan kansainvälisen lentoaseman virkailijat ehdotti lentorahtia ja BookAirilta vakuutettiin, ettei tullissa oltaisi erityisen kiinnostuneita paketin sisällöstä. Ankka noudatti neuvoja ja nousi myös itse Kirkuviaan suuntaavaan koneeseen kuljettaen ohjuksen sytytintä käsimatkatavaroissaan.

Saapuessaan perille Ankka kuitenkin sai kuulla jonkin menneen pieleen. Ohjuksen sisältävä paketti oli poistettu koneen ruumasta vahingossa Baldegradissa ja lähetetty takaisin Korsikaan. Kymmenen päivää myöhemmin paketti toimitettiin lähetystietojen mukaisesti Kirkuviaan. Ankka sai tapauksen johdosta lempinimen "supermies".

Siirtyminen politiikkaan[]

Vuosina 1998–2002 Putin toimi Burutin kaupungin apulaispormestarina ja siirtyi politiikkaan. Tomard liittyi jo aiemmissa vaaleissa hyvin menestyneeseen Oikeistoliittoon ja nousi nopeasti tärkeään asemaan puolueessa. Ankan historia nopeaa ajattelua korostaneessa Moffatissa ja poliittisella kentällä Kyporian suurimman kaupungin apulaispormestarina hankittu kokemus nostivat hänet puolueen puheenjohtajaksi.

Ensimmäinen pääministerikausi (2002-2008)[]

Vuonna 2002 Oikeistoliitto voitti Kansankäräjävaalit ja puolueen sisäisissä pääministerivaaleissa puolueen puheenjohtaja Ankka voitti saaden 58,54% äänistä.

Vuosien 2006-2007 Globaalin talousromahduksen seurauksena Kyporiaan suuntautuva turismi romahti, samalla Kyporian jo entisestään pieni vienti supistui lähes olemattomiin. Laman aikana Ankka ajoi kärkkäästi keisarin (Lucius III:n) näkemystä kyporialaisten yritysten tukemisesta, Svedtza hyväksyi valtion tukipaketin vuosien 2006 ja 2007 taitteessa ja velkarahan voimin turistiin nojaava talouselämä saattoivat jatkaa toimintaansa vuoden 2007 loppuun ja talouden ja turismin elpymiseen saakka.

Toinen pääministerikausi (2014–2020)[]

Vladimir Putin

Tomard Ankka lehdistötilaisuudessa (2019).

Ankasta valittiin uudelleen pääministeri vuonna 2014, kun Oikeistoliitto saavutti taas enemmistön Kansankäräjillä vuosien 2008-2014 tappiollisen jakson jälkeen.

Kun Kirjala joutui terrorihyökkäyksen kohteeksi 8. tammikuuta 2017, Tomard asettui voimakkaasti tukemaan Kirjalan vastatoimia ÄITIS-terroristijärjestöä vastaan. Näin Ankka saavutti Kirjalan luottamuksen, joka ei murentunut, vaikka hän kritisoikin Kirjalan laman aikaista talouspolitiikkaa.

Kolmas pääministerikausi (2020–)[]

Vuoden 2020 pääministerinvaaleissa Ankka sai 52,3 % äänistä eli kahdeksan prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2014.

Heti pääministerikautensa alussa hän sai vaativan tehtävän: Asraelin diktaattorin joukot olivat ylittäneet Kyporian rajan ja julistaneet sulauttavansa Kyporian osaksi valtiotaan. Kyporian armeija torjui hyökkäyksen lähellä Burutia muutamassa päivässä sodan alkamisesta. Ankka esiintyi useissa lehdistökuvissa ja valoi taistelutahtoa rintamajoukkoihin, usein vain muutamia kilometrejä rintamasta.

Pääministerin kannatus nousi huomattavasti voitetun puolustussodan takia

Henkilökuva[]

Tomardin katse on yleensä vakava. Hänellä on aina yllään musta takki ja punainen kaulahuivi, kädessään kyhmyräinen sauva ja hattunaan musta lakki.

Ankka on tunnettu kovasta kielenkäytöstään ja tiukasta oikeuskäsityksestään, jonka avulla hänen sanotaan luovan itsestään kuvaa tiukkana johtajana ja lisäävän kansansuosiotaan.

Ankka puhuu sujuvasti kyporiaa, lingua romanaa ja englantia sekä jonkin verran khalia ja kirjaa. Hänellä on kultainennoutaja nimeltään Leijona, jonka sanotaan olevan nimetyn Tsabutein mukaan. Pentu oli mukana yhdessä Kyporian kuuluisimmista mediajulkisuustempuista: hän pyysi kansaltaan apua sen nimeämiseen. Ankka esiintyy usein kuvissa koiransa kanssa, ja on monen Koiralan kuninkaan tapaan onnistunut niiden avulla luomaan maineen koirarakkaana ihmisenä.

Esiintyminen mediassa[]

Tomard Ankka on poliittisen uransa lisäksi ollut muutenkin esillä tiedotusvälineissä. Mediaesiintymisissä on usein korostettu Ankan taustaa tiedustelupalvelussa.

Syksyn 2002 vaalien alla Tomard esiintyi julkisuudessa usein paidatta, aseen kanssa, ratsailla tai sotilaskoneen ohjaamossa.

Syyskuussa 2013 netissä levinneessä meemikuvassa Tomard ratsasti karhulla jäisessä koskessa, mielenkiintoista tässä on, ettei Kyporiassa ole karhuja, saatikka koskia.

Maaliskuussa 2021 Tomard oli poissa julkisuudesta kymmenen päivää. Sinä aikana levisi erilaisia huhuja katoamisen syystä. Hän palasi julkisuuteen Valkoisen Tornin konferenssissa tavattuaan Kastameren pääministerin Daniel Farechin.

Asraelia vastaan käydyn sodan aikana Ankka esiintyi usein liki etulinjassa otetuissa kuvissa ja valoi luottamusta taisteleviin joukkoihin pienten juttutuokioiden keinoin. Yhden propagandaretken aikana kuvausseurue jäi Asraelilaisten väijytykseen, itse pääministeri osallistui laukaustenvaihtoon palveluspistoolilla. Laukaustenvaihdon jälkeen Ankan baskeri todettiin kadonneeksi, pitkällisten etsintöjen jälkeen se löydettiin kahta luodinreikää kevyempänä.

Politiikka[]

Ankka on vuosien varrella tullut tunnetuksi jyrkistä ja joustamattomista näkemyksistään.

Tomardia ei voida asettaa selkeästi vasemmisto–oikeisto-akselille. Hänen kampanjoitaan leimaa ennen kaikkea vahva nationalismi.

Ankan kannat sosiaalisissa kysymyksissä ovat "laimenneet" vuosien varrella. Esimerkiksi vielä vuonna 1999 hän sanoi olevansa ehdottomasti aborttioikeutta vastaan. Vuonna 2009 hän ilmoitti ensimmäisen kerran kannattavansa oikeutta aborttiin.

Talous- ja sisäpolitiikka[]

Ankan esittelemä talouspoliittinen ohjelma perustuu pääasiassa hyvinvointivaltion ja nykyisen verotason ylläpitämiseen ja Kyporiaan sijoittamisen mahdollisuuksien ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Ankka on kuitenkin esittänyt vastakkaisia kantoja rikkaamman luokan veronalennuksiin ja työllisyyden kasvattamiseen uusien, tällä tavalla houkuteltujen, sijoittajien avulla. Nämä näkökulmat kohtasivat suurta vastarintaa, varsinkin köyhemmän väestönosan taholta, ja Ankka on myöhemmin ilmoittanut luopuneensa niistä.

Vuosien 2002-2008 pääministerikaudella Ankka asetti Oikeistoliitolle tavoitteen, että Kyporiaan olisi saatava noin 150 000 työpaikkaa lisää vuosien 2006-2007 laman jälkeisen tilanteen kehittämiseksi. Myöhemmin tarkemmassa selonteossa työllisyysasteen tavoitteeksi asetettiin 78 prosenttia. Vuoden 20015 helmikuuhun mennessä työpaikkojen määrä oli kasvanut noin 85 000:lla ja tavoitteen saavuttaminen katsottiin mahdolliseksi vuoteen 2025 mennessä.

Monet kommunistivaltiot ja vasemmistojohtoiset länsimaat katsovat Ankan ja Oikeistoliiton kaventaneen huomattavasti Kyporian demokratiaa vuoden 2023 vallankaappauksen jälkeen.

Tämän näkökannan mukaan Kyporiasta on tullut näennäisdemokratia. Demokratian sijasta Ankka ja kansankäräjien hallitsevat puolueet olisivat luoneet voimakkaasti pääministeri- ja keisarijohtoisen järjestelmän. Monet lehdet ja televisiokanavat ovat eri syistä joutuneet valtion tai Ankkaa lähellä olevien ryhmien valvontaan.

Ulkopolitiikka[]

Vuoden 2020 vaalikampanjansa aikana Tomard kannatti terroristiepäiltyjen vesikidutuksen sallimista ja Moffatin ja Itsepuolustusvoimain oikeuksien kasvattamista. Valituksi tultuaan Ankka on pyrkinyt täyttämään nämä lupauksensa.

Vuodesta 2020 lähtien Tomard on julkisesti ajanut periaatetta kyprivaltiosta, jonka kaikki kyporialaiset "heimot" muodostaisivat, mutta toisin kuin Kansanliike puolue, on Ankka ilmoittanut tämän olevan rauhanomainen "projekti" ja luvannut, ettei voimakeinoja tultaisi käyttämään.

Ankka on myös tunnettu jyrkistä kommunismin vastaisista näkemyksistään.

Sitaatit[]

  • "Kommunismi on epäonnistumisen filosofia - tietämättömyyden oppi - ja kateuden ylistys, ja sen kantava hyve ja ainoa onnistuminen on kurjuuden tasainen jakaminen."
  • "Kyporia ei sodi reilusti, Kyporia ei taistele siististi, Kyporia taistelee selviytyäkseen."
  • "Katistanin, tai kommunististen valtioiden sotilaallisten infrastruktuurien lähentyminen Kyporian rajaa ei edistä maidemme suhteiden lämpenemistä."
  • "Kyporia on maa, jonka historia ulottuu tuhansia vuosia taaksepäin, ja halki tämän ajanjakson olemme harjoittaneet itsenäistä ulko- ja sisäpolitiikkaa. Me emme aio lopettaa tätä traditiota tänään, huomenna, tai lähitulevaisuudessa."

Ankka Katistanin uhattua Kyporiaa ohjusarsenaalillaan.

  • "Te olette kaikki valeuutisia."

Ankan Douglas Troyetin kustannuksella irvaileva kommentti.

  • "Minulta ei liikene heille kyyneleitä, ei naisille, lapsille, saatikka miehille. Jos he häviävät eivät he ansaitse parempaa. He hävisivät. Kansa joka ei kykene puolustamaan itseään ja on liian tyhmä ulkoistaakseen puolustustaan VIHTA:lle, ei ansaitse olemassaoloaan."

Ankan pienessä tuiterissa antama kommentti Azzurrian häviämästä sodasta.

  • "Rauhaa rakastava maamme, joka näinä vuosina on jännittänyt voimansa äärimmilleen kunnostaakseen maansa loistoonsa edellisen Asraelia vastaan käydyn sodan jäljiltä, on taas joutunut armottoman ja täysin perusteettoman hyökkäyksen kohteeksi. Sjurbian merivoimat, diktaattorinsa käskystä upottivat, kaikkia kansainvälisiä lakeja rikkoen, Kyporian lipun alla purjehtivia kauppa-aluksia, ja näin surmasivat useita rauhanomaisia kansalaisiamme. Kyporia tulkitsee tämän perusteettoman ja valtionsa legitimiteetin ja hyväksynnän saaneen aseellisen toiminnan sodanjulistuksena, ja sodan ensimmäisenä offensiivina. Useasti pyrimme ratkaisemaan tämän raukkamaisen kansaamme ja siviiliväestöämme vastaan suunnatun konfliktin diplomaattisin keinoin, tuloksetta. Sjurbian arvaamattomuus on tehnyt nykyisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta sietämättömän. He eivät ole jättäneet meille muuta vaihtoehtoa. Kansankäräjiemme päätöksestä karaistuneet Itsepuolustusvoimamme ovat määrätty täyteen valmiuteensa, valmiiksi käymään puolustukselliseen taisteluun isänmaamme itsenäisyyden, kansamme vapauden ja uskomme puolesta. Liitymme osaksi kansainvälistä rintamaa ja tulemme seisomaan Gualadorin ja lukuisten muiden kansojen rinnalla, tätä yhteistä uhkaa vastaan. Esisijaisesti Kyporia toivoo Sjurbian hallituksen ja sitä mielivaltaisesti johtavan diktaattorin "tulevan järkiinsä" ja taipuvan tämän laajan kansainvälisen painostuksen alla. Emme toivo sotaa, tai aseellista konfliktia, mutta olemme siihen valmiita, mikäli Sjurbia siihen meidän pakottaa. Kyporian kansa! Tämän Sjurbian uhan vuoksi olemme valmiita käymään taistoon. Kohtalon ja maailman luoja, Äitimme, jonka käsissä kansamme tulevaisuus on, johdattakoon meitä."

Vapaa lyhennelmä Tomard Ankan Svedtzan kokouksessa pitämästä puheesta, lainatut kohdat esiintyivät myös Lucius Kolmannen radiopuheessa Sjurbian konfliktin aikana.

Advertisement